Avoimet perinnebiotoopit 2:
Järven- ja joenrantaniityt
Rantaniityt ovat olleet alunalkaen luonnonniittyjä, jotka on raivauksen myötä otettu niitettäviksi heinämaiksi.
Niiton lisäksi rantaniittyjä käytettiin jälkilaidunnukseen. Perinteinen käyttö esti niittyjen umpeenkasvun ja lisäsi
rantojen monimuotoisuutta.
Rantaniityt ovat merkittäviä lintujen pesimäalueita.
Rantaniityt jaetaan viiteen erityyppiseen rantaniittyyn kasvillisuuden perusteella. Nämä viisi tyyppiä ovat hapsiluikka-rantaniityt, luikka- ja kaislarantaniityt, suursararantaniityt, matalakasvuiset vihvilä-, heinä- ja sararantaniityt sekä korkeakasvuiset rantaniityt.
Luhdat
Luhdat eli tulvaniityt ovat jokivarsien puuttomia ja pensaattomia niittykasviyhdyskuntia, jotka ainakin keväisin ovat tulvavesien alla. Niityille on ominaista mineraalimaapohja tai ohutturpeinen kasvualusta.
Kasvillisuus jakautuu usein vyöhykkeittäin, riippuen tulvaveden korkeuksista. Tulvaniittytyypit ja kasvilajisto muuttuvat siirryttäessä ylöspäin vedenpinnan tasosta.
Eri vyöhykkeet jaetaan matalanveden tulvaniittyihin, kevät- ja syystulvaniittyihin sekä kevättulvaniittyihin sen mukaan, onko tulva ainoastaan keväisin vai myös syksyisin kyseiselle vyöhykkeelle. Matalanveden tulvaniityt ovat aivan
vesirajassa, niiden ollessa miltei jatkuvasti tulvavesien vaikutuspiirissä.
Valtalajien mukaisesti nimetyt tulvaniittykasvillisuustyypit jaotellaan karkeasti seuraaviin ryhmiin: kortetulvaniityt, suursaratulvaniityt, kosteat heinätulvaniityt, tuoreet heinä- ja suurruoho- sekä kuivat pienruoho -tulvaniityt.
Merenrantaniityt
Kasvillisuudeltaan avoimet, matalakasvuiset heinä- ja ruohovaltaiset, lähes puuttomat ja pensaattomat merenrantaniityt ovat kehittyneet merenrannoille, joiden maa-aines koostuu hieta-, hiesu- ja savimaasta. Kasvillisuudelle on ominaista rantaviivan suuntainen vyöhykkeisyys. Merenrantaniittyjen ominaisuuksiin vaikuttavat monet eri tekijät, joita ovat mm rantojen jyrkkyys, meriveden korkeus ja suolaisuus.
Merenrantaniittyjen erityispiirre on maankohoaminen, joka muuttaa kasvillisuuden rajoja jatkuvasti.
Merenrantaniityt ovat tärkeitä pesimäympäristöjä linnuille. Niityt mahdollistavat sellaisten harvinaisten lintujen pesinnän, kuten etelänsuosirri, punajalkaviklo ja mustapyrstökuiri. Lisäksi monet sorsalajit ja hanhet hyötyvät merenrantaniityistä.
Suoniityt ovat yleensä avosoiden luonnonniittyjä tai paise-, valunta- ja vedenkääntöniittyjä, jotka ovat muodostuneet keinotekoisesti.
Suoniittyjä oli aiemmin koko maassa, mutta nykyään niitä esiintyy lähes pelkästään Pohjanmaalla, Koillismaalla sekä
Lapin kaakkoisosissa. Perinteisen niiton alaisia ja kasvillisuudeltaan edustavia suoniittyjä ei enää ole.
Varsinaisesti suoniityiksi luettavia alueita arvioidaan olevan noin 200 hehtaaria, josta enintään noin 50 hehtaaria sijaitsee eteläisessä Suomessa.
Vaikka perinnemaisemainventoinnissa 1990 -luvulla löydettiin yli 2.000 hehtaaria suoniittyjä, niiden olemus ei enää täytää suoniityille asetettuja kriteereitä.
Suoniittyjen käytön vähentyminen on aiheuttanut kasvillisuuden muutoksen, jota on tapahtunut luontaisen tai metsittyvän suon suuntaan. Myös pellonraivaus, ojitukset, turpeenotto, vesirakentaminen ja metsittäminen ovat muuttaneet suoniittyjen olemassaolon uhanalaiseksi. Perinteinen suoniittyjen käyttö, eli vesitys ja niitto ovat loppuneet.
Suoniittyjen kasvillisuuteen kuuluvat huomionarvoisina mm lettokirkiruoho, keltasara, vilukko, mähkä ja punakämmekkä. Suoniityillä on tavattu myös uhanalaisia kasveja, kuten lettorikkoa, turjanhorsmaa ja ruosteheinää.
Suoniittyjen piirteissä on yhteistä myös kosteiden niittyjen sekä tulva- ja rantaniittyjen kanssa. Nämä tyypit eroavat siinä, että niille ei kerry turvetta.
|
